Kuulin tarinan lapsesta, joka lausui ison viisauden. Äiti oli pyytänyt lasta lopettamaan itkun, niin kuin meillä aikuisilla usein on tapana. Lapsi oli yrittänyt noudattaa äitinsä pyyntöä, mutta huonolla menestyksellä. Itku yritti tulla ulos epämääräisinä pyrskähdyksinä ja nyyhkytyksinä. Lapsi pystyi kuitenkin sopertamaan vastauksen: ”Äiti, miksi aina pyydät minua lopettamaan itkun? Kun lopetan sen pakolla, se juuttuu kurkkuun ja saa kurkun tuntumaan kipeältä ja karhealta.” Voi mikä konkreettinen havainto ja toteamus samassa paketissa! Näinhän se juuri on. Jokin, minkä kuuluisi päästä ulos, pakotetaan jäämään sisälle, painetaan väkisin alas. Kyllähän se itku itsessään loppuu ajan kanssa. Mutta asiat, joiden vuoksi olisimme itkeneet, eivät häviä. Ne varastoituvat sisällemme ja purkautuvat myöhemmin ulos, jos ei itkuna, niin jonain muuna reaktiona.
Itku on meille kaikille tuttu ilmiö. Se on ihmistaimen ainoa keino ilmaista nälkää, kipua, epämukavaa oloa tai hätää. Se on siis elintärkeä viestintäkeino pyytää sillä hetkellä tarvittua huomiota. Myöhemmin sillä viestitään surua, pettymystä, ikävää, kiukkua. Lapset, joiden itkuun ei vastata, lopettavat ajan saatossa itkemisen. Miksi itkeä, kun sen avulla ei saa sitä, mitä tarvitsisi? Nämä lapset kaipaavat huomiota ja apua myöhemmin elämässään yleensä paljon ja pitkän aikaa.
Miksi itkusta kuitenkin aikojen saatossa muodostuu hävettävä asia tai heikkouden merkki? Miksi yritämme niin nopeasti tukahduttaa oman tai toisten itkun? Itkulla kun olisi monta tehtävää myös aikuisille. Emme ehkä enää käytä itkemistä nälän ilmaisemiseen, mutta jokin tarve tai hätä meillä usein on alkaessamme itkemään.
Itkun estämisen sijaan olisi hyvä antaa sen tulla. Itkeminen kannattaa monestakin syystä. Ensinnäkin se osoittaa meille sen, että jotakin on pielessä. Se voi olla myös merkki muille, että tarvitset apua. Se auttaa sinua tunnistamaan, mikä on sinulle tärkeää. Se aktivoi parasympaattisen hermoston rauhoittamaan sinua. Itkeminen auttaa sinua läpikäymään tunteita ja kokemuksia. Se vapauttaa tuntemaan hyviä hormoneja, jotka vaimentavat kipua. En keksi äkkiseltään yhtään syytä, milloin itkeminen vahingoittaisi meitä. Sen sijaan tunteiden sisällä pitäminen ja itkun estäminen voi haavoittaa mielenterveyttämme.
”Mä niin tiesin, että alan itkemään kun tulen tänne!” Edellinen on usein toistuva kommentti, joka lausutaan häpeillen, anteeksipyydellen, itseensä pettyneenä. Vastaan: ”Ei tarvitse pyytää anteeksi! Hienoa että itket! Jatka vaan! Kerro minulle, mistä itkusi kertoo.” Minulle terapeuttina on suuri luottamuksen osoitus, jos asiakas itkee luonani. Koen sen niin, että kanssani on turvallista näyttää tunteet. Älä siis koskaan ajattele, että sitä pitäisi hävetä tai pyytää anteeksi! Muutenkaan terapiassa ei ole mitään oikeata tai väärää tapaa olla. Ole oma itsesi, kerro asioistasi aidosti ja rehellisesti. Terapeutin toimenkuvaan ei kuulu tuomita tai syyllistää.
Anna siis itkun tulla! Sure kun sen aika on. Päästä myös ilon kyyneleet valloilleen silloin kun on ilon, onnistumisen tai onnen hetkiä. Rohkaise myös muita itkemään! Tai anna heidän ainakin itkeä rauhassa, ole läsnä ja kuuntele. Aika harvoin toinen tarvitsee ratkaisuehdotustasi tai asioiden kääntämistä paremmaksi. Parasta on olla läsnä ja tehdä itkemisestä turvallinen ja erityinen hetki.
Voi hyvin,
Susanna
Comments