Havaintoja usein: pariskunta on ravintolassa, kumpikin näplää omaa kännykkäänsä. Viereisellä kaistalla ajavan auton kuljettaja tekstaa ilmiselvästi jotakin todella tärkeää keskittyneestä ilmeestä päätellen. Pieni koululainen reppu selässään kävelee kohti melkoisen vilkasta risteystä, katse ei ole liikenteessä vaan kädessä olevassa kännykässä. Harvinaista herkkua on päästä silloin tällöin leffaan, ihana pimeä sali odottaa kunnes joku päättää hyödyntää leffa-ajan mieluummin viettämällä sen kännykkänsä kanssa. Kännykän valo loistaa tasaisin väliajoin pilaten leffatunnelman.
Edellä muutamia esimerkkejä, miten olemme niin koukussa puhelimeen ja sen tarjontaan, että emme enää osaa olla ilman sitä oikein missään tilanteessa. Joku on varmaan uutiskoukussa ja haluaa seurata uutisia reaaliajassa. Jollekin tärkeämpi kohde on seurata SoMea aktiivisesti ja etsiä sieltä sisältöä ja ehkä ideoita. Se on ihan kaikkialla ja vaatii ison ponnistuksen, kärsivällisyyttä ja tietoista toimintaa, jotta puhelimen pystyy jättämään laukkuun tai olla kaivamatta sitä taskusta. Miten olemme päätyneet tällaiseen tilanteeseen?
Jos aiemmin parisuhteessa joutui kilpailemaan kumppanin huomiosta kavereiden tai vaikka harrastusten kanssa, nykyään kilpakumppanina on puhelin. Usein kuulee sanottavan, että sitten kun sitä kauan odotettua yhteistä aikaa olisi kumppanin kanssa ja voisi tehdä jotain yhdessä, toinen kaivaa puhelimen esiin ja priorisoi aikansa mieluummin seuraten somefeediään. Toiselle hiipii arvoton olo, en ole tärkeä, en millään pysty kilpailemaan koko tuon puhelimen sisällön ja maailman kanssa. Surullisinta tämä on ehkä silloin kun pariskunta on tullut selvästi viettämään jotakin tärkeää hetkeä esimerkiksi ravintolaan ja huomion tästä tärkeästä hetkestä vie puhelin. Kumpikaan ei puhu mitään vaan katseet on tiukasti puhelimessa. Ehkä tätä näkyä vielä surullisempi on näky, jossa toinen olisi valmis yhteiseen illanviettoon, mutta toinen pitää tärkeämpänä puhelimen tarjoamaa maailmaa.
Pieni lapsi tutustuu maailmaan pitkälti vanhempiensa kautta, hakee aktiivisesti ja innokkaana äidin tai isän katsetta: ”Katso mitä opin, katso äiti hassua ilmettäni, katso isä olen piilossa” Tämä on tärkeä vaihe lapsen kehityksen kannalta. Mitä jos vanhemman katse ei kohtaakaan, vaan vanhempi tuijottaa oja priorisoi älylaitettaan? Vanhempi ei kuule eikä huomaa lapsen yritystä saada tämän huomio. Nykyään lapsi tuijottaakin kännykän selkäpuolta vanhemman katseen sijaan.
Tarkoitus ei ole syyllistää ketään! Olemme kaikki tämän teknologisen mullistuksen ”uhreja” ja samalla suuria hyötyjiä. Tarjoaahan kyseinen teknologinen keksintö arkeen monia apuja, joita ilman me lankapuhelimen aikana syntyneet jouduimme elämään. Puhelimen ehkä vähiten käytetty ominaisuus nykyään on juuri sen käyttäminen puhumiseen, sinänsä absurdia.
Mitä voisimme tehdä, jos oma tai läheisen kännykän käyttö aiheuttaa ongelmia? Tee tietoisesti töitä sen eteen, että et olisi niin riippuvainen siitä. Aloita ensin sillä, että aina kun tekee mieli kaivaa luuri esille, jätä sillä kerralla kaivamatta. Luovu ajatuksesta ainakin joka toinen kerta. Ole tietoisesti vähemmän aikaa puhelimella. Totuta itseäsi ajatukseen siitä, tarvitseeko koko ajan olla niin ajan tasalla kaikesta, vai voisitko katsoa useamman päivityksen tai uutisen kerralla? Mitä jos yrittäisit löytää elämääsi takaisin ne asiat, joita mahdollisesti teit tai joista nautit ennen kuin kännykät tulivat (jos olet elänyt sellaisena aikana): lukeminen, kävely, urheilu, lautapelit, kutominen, ruoanlaitto, kumppanin kanssa keskustelu, kyläily? Voisitko seurata ennemmin oman perheesi tekemisiä ihan reaaliajassa ja viettää näiden kanssa aikaa sen sijaan, että seuraat tuttujesi tai itsellesi vieraiden ihmisten ja perheiden elämää? Hivuttaudu takaisin oman elämäsi keskiöön, ei toisten sivustaseuraajaksi! Ole itsellesi armollinen, jos et heti pysty tähän kaikkeen. Sekin on jo alku, jos tiedostat mahdollisen ongelman ja alat pienin askelin vierottumaan puhelimesta. Peruuta askel menneisyyteen, välillä se on itse asiassa kehittävämpää!
Voi hyvin,
Susanna