Lapsi: ”Saanko puhelimen?”
Aikuinen: Nyt ei ole puhelinhetki.
Lapsi: Saanko Ipadin?
Aikuinen: Muistatko, että sovimme Ipadin olevan hetken tauolla?
Lapsi: Voinko katsoa tv:tä?
Aikuinen: Nyt ei ole minkään ruutuajan hetki.
Lapsi: Epäreilua, ei ole sitten mitään kivaa tekemistä.
Aikuinen: Mitäpä jos laittaisit kivat leikit pystyyn tai jatkaisit eilen aloittamaasi piirustusta?
Lapsi: Ei huvita! En keksi mitään tekemistä! Ihan tylsää!
Tähän aikuinen ei enää vastaa mitään, vaan on oppinut odottamaan. Pienen mutinan ja kiukuttelun jälkeen kuluu noin viisi minuuttia ja jostain päin kotia alkaa kuulua leikin ääniä. Pehmolelut on kaivettu esiin ja ne ovat juuri perustetun ”kahvilan”asiakkaina tai keittiön pöytä on vallattu värikynillä ja piirustuslehtiöillä. Puuhastelun äänet ovat musiikkia aikuisen korville. Luovuus sai alkunsa tylsyydestä! Mielikuvitus heräsi eloon kun ei ollut mitään valmista tarjolla.
Toinen voitto kumpuaa aikuisen omasta tahdonvoimasta: kuinka helppoa olisi ollut antaa lupa ruutuhetkeen sen sijaan, että joutui kestämään hetken kiukuttelua ja sadattelua elämän epäreiluudesta. Omat puuhastelut todennäköisesti joutuu hetkeksi lopettamaan, koska pääsee itse asiakkaaksi kahvilaan. Mutta kolmas voitto tulee siitä, kun malttaa hetkeksi jättää kotityöt rauhaan ja heittäytyä itsekin leikin maailmaan. Neljäs taputus omalle olkapäälle voisi olla, se, että aikuinen ei alkanut järjestämään lapselleen tekemistä, vaan antoi tämän itse ryhtyä oman leikkihetkensä vastuuhenkilöksi. Hyvin tehty aikuinen!
Leikki on lapsen työtä ja super tärkeää aivojen kehitykselle. Silti se on päässyt unohtumaan tässä maailmassa, jossa älylaitteet isännöivät. Koska vanhemmat haluavat lapselleen parasta, voi olla vaikeaa antaa lapsen kokea tylsyyttä tai pettymyksiä. Niiden tuottaminen aiheuttaa vanhemmalle välinpitämättömän ja syyllisenkin olon. Vanhemman tahto suojella lasta pettymyksiltä menee monesti hieman yli. Lapsen normaaleihin tunteisiin kuuluu tuntea tylsyyttä, pettymystä, turhautumista ja vanhemman tehtävänä on auttaa lasta sietämään näitä tunteita, ei viedä niitä pois.
Moni luova idea on syntynyt tylsyyden hetkestä. Tylsyys on meissä niin sanottu trigger-tunne, joka laukaisee monia asioita. Jos nämä tylsyyden tärkeät hetket täytetään lapsen puolesta, menetetään paljon hyviä asioita kuten luovuutta, sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tämä ilmiö kestää toimettomia hetkiä on näkyvissä myös meissä aikuisissa. Kovin äkkiä kaivamme puhelimen esiin, kun emme kestä vain olla. Tai tehdä asioita, joita ehkä teimme ennen puhelimen valtaannousua. Vaadimmeko siis lapsilta välillä asioita, joihin emme itsekään pysty?
Pitäisikö kännykät sitten kieltää lapsilta? Ei, eikä siihen varmaan edes pystyttäisi enää, mutta on tärkeä opettaa kohtuus niiden käytössä ja selittää avoimesti älylaitteiden vaikutukset aivoihin. Tärkeää on myös itse vanhempana näyttää hyvää esimerkkiä. Perheessä voitaisiin sopia, että tietyn kellonajan jälkeen ei enää katsota älylaitteita, ruokapöytään ei tuoda puhelimia ja kun keskustellaan toisen kanssa, puhelin laitetaan kohteliaasti sivuun.
Toivotan Sinulle tylsiä eli antoisia & luovia hetkiä!
Voi hyvin,
Susanna